”Punkaharju puhtaasti paras” mainostettiin takavuosina. Silloin Suomen tunnetuin matkailupitäjä oli vielä itsenäinen. Tänään se on osa Savonlinnan kaupunkia. Punkaharju on kuitenkin alueen ruokamatkailun keskus.
(Kirjoitus on julkaistu Viisi Tähteä -verkkomediassa 2018.)
Lähestyimme Punkaharjua tällä kertaa idästä. Aivan toisin kuin tavallinen turisti, joka tulee joko junalla etelästä tai jollain muulla kulkupelillä Savonlinnan suunnasta. Ylitimme Savonlinnan kaupungin rajan Rajavaarassa tanssilavan luona.
Tästä suunnasta Punkaharjulle tulevat lähinnä Rajavaaran lavalla tai Juholan Biisoniareenalla Aarne Tenkasta katsomassa käyneet humppaajat. Tunne oli muutenkin outo, sillä ennen maakuntien rajanylityspisteessä olivat Kesälahden ja Punkaharjun pitäjien kyltit, nyt Kiteen ja Savonlinnan kaupunkien taulut.
Pysähdyimme Pakkasenharjulla, jossa aamuaurinko tanssi valojen ja varjojen leikkiä Sorvaslahden pinnalla kymmeninä vihreän ja sinisen eri sävyinä.
Aamukahvit nautimme Punkasalmen Shellillä, jossa sämpylän välissä ollut sipuliteemakkaran siivu sai ryhmämme käymään päivän ensimmäisen kulinaarisen keskustelun. Hyväksyimme baarin keittiön tekemän makkaravalinnan yksimielisesti.
Punkaharjulle liittyvät varhaisimmat ruokamuistoni. Olenhan elänyt paikkakunnalla 20 ensimmäistä vuottani.
Vaikka miten yrittäisin pinnistellä, en silti saa päähäni, mikä voisi olla Punkaharjun signatuuriruoka, ellei sellaiseksi lasketa paistettuja tai savustettuja muikkuja ja ahvenia sekä rantakalakeittoa. Niitä kaikkia olen saanut lapsena reilusti syödäkseni Puruveden rannoilla.
Tällä kertaa ennen Punkaharjulle saapumista otimme tuntumaa muikkuihin Koivikon Kievarissa, Kiteen Puhoksessa. Kievari tarjoaa joka päivä paistettuja Puruveden muikkuja lounaaksi. Muikkukokemus oli kuitenkin melkoinen pettymys, vaikka kalat nurisematta söimmekin.
Ensinnäkin Koivikon Kievarin muikut olivat pieniä, paljon Kuusamon Kitkan viisasta pienempiä. Pienimpiä olisi helposti saanut mahdutettua puolenkymmentä tulitikkuaskiin.
Ja toiseksi: suurin osa muikuista oli ylikypsiä, jopa muodottomiksi käppyröiksi pannulla kärventyneitä. Santsauskierroksella nostin lautaselle vähemmän muotopuolia muikkuja. Niissä olivat kypsyys ja makukin kohdillaan.
Kulkiessamme harjua pitkin kohti Hotelli Punkaharjua pohdiskelin, että Punkaharju on ajanut gastronomiassa isäntäkaupunkinsa Savonlinnan ohi, vaikka Olavinlinnan ravintola tarjoaa oopperajuhlien aikaan huippukokkien vierailuja ja Ravintola Majakka perinteistä sisävesien saaristolaisruokaa.
Savonlinnan signatuuriruoka on rypsiöljykattilassa uitettu liha- tai hillopiirakka eli lörtsy, jonka nimen käyttämisestä käytiin tiukkaa vääntöä takavuosina. Viranomaisen mielestä puolikuun muotoista lihapiirakkaa ei olisi saanut kutsua lörtsyksi, koska sana ei ollut vakiintunut suomen kieleen. Lopulta viranomainen antoi periksi ja lörtsyä myydään sen alkuperäisellä nimellä.
Punkaharjulla on kuitenkin – toki yhdessä Kerimäen ja Kesälahden kanssa – Puruveden muikku, jota ehdin jo Facebookissa kehua ensiksi Itä-Suomen parhaaksi jalokalaksi ja kohta sen perään maailman parhaaksi sisävesien jalokalaksi.
Hotelli Punkaharjun keittiö ja sisarravintola Nila Suomen Metsämuseo Lustossa ovat nostaneet Punkaharjun takaisin gastronomiselle kartalle, jossa se oli viime vuosisadan alkupuolella entisen Valtionhotellin ja erityisesti vanhan Hotelli Finlandian aikoihin.
Reilut sata vuotta sitten matkailijoita houkuteltiin Punkaharjulle maisemien ohella maukkailla kala- ja riistaruuilla.
Hotelli Punkaharjun keittiön teemana on Luonto lautasella, minkä paikallisuudesta keittiöpäällikkö Mikko Lahtinen pyrkii pitämään kiinni niin tiukasti kuin mahdollista. Hotellin oma yrttitarha, metsien villiyrtit ja sienet sekä lähiseudun kala ja muut tuoreet raaka-aineet ovat nostaneet Punkaharjun kiinnostavuutta ruokamatkailukohteena.
Hotellin terassilla nautimme kahvit ja makeat mustikkakukot. Vaikka hotellinjohtaja Saimi Hoyer houkutteli meitä jäämään lounaalle, siirsimme seuraavan kulinaarisen nautintomme hieman lähemmäksi Savonlinnaa eli Tuunaansaaren Cafe Rantakivelle.
Cafe Rantakivi on pikkuhiljaa saanut mainetta Punkaharjun muikkukeitaana, jossa viihtyvät sekä paikalliset että ohikulkevat turistit. Rantakiven ja edellisen päivän Koivikon Kievarin muikuilla oli, niin koolla kuin maulla, eroa kuin yöllä ja päivällä. Rantakivessä muikut olivat lautasella pääosassa eivätkä epämääräisenä kasana noutopöydän kaukalossa.
Tilasimme normaalin päivän muikkuannoksen, joka sisälsi vähän vihanneksia sekä uusia perunoita voisulalla. Lisäksi pyysimme erillisen lautasellisen pelkkiä muikkuja kuvausta ja napostelua varten. Kyllä kannatti.
Olen lapsuudessani ja nuorella iällä syönyt tuhansia voissa pannulla paistettuja muikkuja, ja nyt nuo vanhat maut palasivat takaisin Puruveden laineiden lyödessä rantakivikkoon.
Puruveden muikusta ei osata ottaa kaikkea mahdollista irti parhaimmalla turistikaudella.
”Puruveden muikun maine ja laatu perustuvat puhtaaseen elinympäristöön. Puruveden kirkas vesi tuottaa korkealaatuista ravintoa kaloille ja varmistaa kaksinkertaisen D-vitamiinipitoisuuden ja puolet pehmeämmän ruodon verrattuna muista vesistöistä pyydettyihin muikkuihin.”, kirjoitetaan ylevästi Visit Savonlinnan matkailusivuilla.
Puruveden muikku sai 2012 EU:n ”Suojattu maantieteellinen merkintä” -nimisuojan. Sen perusteella mitä tahansa, periaatteessa ei edes Pihlajaveden Pöllänselätä eli harjun eteläiseltä puolelta nuotattua muikkua saa kutsua Puruveden muikuksi, vaikka Pöllän muikku taitaa suurin piirtein samaa kantaa olla.
Naapuripöydässä istuneet Heimo ja Tuulikki Paakkinen kertoivat, että Punkasalmella, siis Punkaharjun taajamassa, olisi muikunpaistaja ollut saman aikaan K-kaupan pihassa. Sen sijaan varsinaisella harjualueella, jossa turisteja vilisi päivän mittaan tuhansia, muikkuja ei tarjonnut kukaan.
Esimerkiksi Viron Peipsjärvellä ja Liettuan Kuurin kynnäällä on tuoretta, paistettua ja savustettua kalaa tarjolla turisteille likipitäen jokaisella levähdyspaikalla. Paikallinen kala kuuluu turistielämyksiin siinä missä kauniit maisemat ja muut nähtävyydet.
Toivottavasti joskus myös Punkaharjulla kalaa tarjottaisiin matkailijoille jäätelökioskin kupeessa samaan tapaan kuin kahvia, lettuja tai mansikoita.
Kuvat: Andres Teiss.
Tosi on jotta Puruveden muikkua ( tai Pihlajaveden) muikkua pitäisi olla paljon enemmän tarjolla ja saatavana ”harjupitäjässä”.Usein on pitänyt ajella Savonlinnan keskustaan muikuista nauttimaan.Kalastajan Kojusta torin liepeillä saa kyllä niin hyviä muikkuannoksia kesäisin, mutta valitettavasti se on kiinni syyskuusta-toukokuuhun.
Meillä elintarvikevalvonta ja -lainsäädäntö on tiukempaa kuin monissa muissa EU-maissa. Tuoreen kalan kylmäketju ei saa katketa missään vaiheessa. Siksi lupien saaminen tilapäisille ”paisto- tai savustusvirityksille” on vaikeaa. Lisäksi kalojen varastointi ja käsittely tulee niin kalliiksi, että niiden myynti ja valmistus paikan päällä ei kannata.
Yhtenä ideana voisi olla 1-2 kertaa kesässä Puruveden alueella järjestettävä paikallisen ruoan, juoman ja käsitöiden pop up -tapahtuma, jossa erilaisia myynti- ja maistelupisteitä olisi ravintoloissa, kahviloissa, matkailuyrityksissä, toreilla, venesatamissa sekä marja-, juurikas- ja vihannestiloilla Punkaharjun ohella ympäri Puruveden rantoja.
Itä-Virossa järjestetään vuosittain ”Peipsi Toidutee 175 km” -ruoka- ja ravintolatapahtuma, joka kerää tungokseen asti väkeä Peipsijärven rantakyliin. Viihdyimme siellä elokuussa 2020 konaisen lauantaipäivän. Tapahtumaan liittyvä artikkeli on luettavissa tämän linkin takana:
https://viisitahtea.com/matkalla/peipsijarven-sipulitie-on-makujen-valtavayla-peipsin-sipulit-ovat-nyt-maukkaimmillaan/
Heikki Kähkönen