Viisi Tähteä Itä-Suomessa: Karjalanpiirakoita, marjaviiniä ja hulppeita maisemia (osa 2/3)

Yhdessä päivässä ehtii Pohjois-Karjalassa aika paljon ja melko pitkälle. Kun kesähelteellä ei huvita patikoida paarmojen purtavana, on mukavampaa tehdä ruokaisa rengasmatka ilmastoiduissa autossa.

Pielisjoen rannassa jo neljä vuosikymmentä röhnöttänyt hotelli Kimmel on kaukana loistonsa päivistä. Pohjois-Karjalan matkailun vetonaulaksi rakennetun hotelli- ja yökerhokokonaisuuden suurin arvo on sen sijainnissa: Kimmeliin on helppo tulla ja sieltä pääsee äkkiä pois.

Original Sokos Hotel Kimmelin ansioksi on toki laskettava se, että Frans et Les Femmes -ravintolan eli Fransmannin keittiö on auki lähes puoleen yöhön saakka, mistä on apua nälän selättämiseen pitkän työpäivän päätteeksi illan viimeisinä tunteina.

Monien muiden S-ryhmän hotellien tapaan Kimmelin aamiaiseen kuuluvat karjalanpiirakat. Joensuussa ne ovat ”paikallisen leipomon leipomia”. Viittä vaille aitoja, kuten tilaamamme Fransmannin kantarellikeittokin, jonka liemen seassa neljä tattia ”etsiskeli kaveriaan”.

Siinä missä Kimmelin karjalanpiirakat maistuvat raakapakasteilta ja aamulla ravintolan uunissa paistetuilta, aitoja piirakoita ei tarvitse Joensuussa kaukaa hakea. Niitä saa torilta, tai paremminkin tämän kesän loppuun asti torin virkaa tekevältä kävelykadulta.

Ja mikä parasta, Joensuun torilla piirakat lyödään sinulle käteen huumorin ja iloisen hymyn saattelemana. Matkaevästä parhaimmillaan.

Joensuun torilta ei ole kuin tunnin matka Ilomantsiin eli pogostalle, kuten pitäjän keskustaajamaa kutsutaan.

Lue lisää Viidestä Tähdestä:
https://viisitahtea.com/ravintolat/karjalanpiirakoita-marjaviinia-ja-hulppeita-maisemia-rengasmatka-joensuusta-ilomantsiin-ja-kolille/

Karjalainen noutopöytä on Parppeinpirtillä tarjolla kesällä parhaimpaan turistiaikaan joka päivä.

Kuvat: Andres Teiss

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Syö ja juo

Lörtsy maistuu Savonlinnassa — Lihapiirakka haluaa säilyttää asemansa ruokatrendien puristuksessa

Lihapiirakka kuuluu suomalaisten grillikioskien perustuotteisiin. Lihikset uhkaavat kadota katukuvasta sitä mukaa, kun niitä myyvät grillikioskit vähenevät. Hyvillä keitinpiirakoilla ovat kuitenkin uskolliset ystävänsä, jotka uskovat käsintehtyjen lihisten makuun, laatuun ja jopa tulevaisuuteen. Lörtsy pitää pintansa savonlinnalaisten herkkuna. (Artikkeli on julkaistu Viisi Tähteä -verkkomediassa 29.7.2019) Lihapiirakka, lihis, lörtsy, vety, atomi, hotsi, möttönen, riihimäkeläinen… Puolikuun muotoisella keitinpirakalla ja […]

Lue lisää
Blogi Syö ja juo

Savonlinnan seutu elää muikuista ja lähiruoasta – Punkaharju on alueen ruokamatkailun veturi

”Punkaharju puhtaasti paras” mainostettiin takavuosina. Silloin Suomen tunnetuin matkailupitäjä oli vielä itsenäinen. Tänään se on osa Savonlinnan kaupunkia. Punkaharju on kuitenkin alueen ruokamatkailun keskus. (Kirjoitus on julkaistu Viisi Tähteä -verkkomediassa 2018.) Lähestyimme Punkaharjua tällä kertaa idästä. Aivan toisin kuin tavallinen turisti, joka tulee joko junalla etelästä tai jollain muulla kulkupelillä Savonlinnan suunnasta. Ylitimme Savonlinnan kaupungin […]

Lue lisää
Syö ja juo

Viisi Tähteä Itä-Suomessa – Biisonikeittoa, lähiolutta ja tukevia lihapiirakoita (osa 1/3)

Ruoka- ja juoma-alan verkkomedia Viisi Tähteä oli heinäkuussa 2018 tien päällä. Toimituspäällikkö Heikki Kähkönen matkaili yhdessä kuvaaja Andres Teissin kanssa Itä-Suomessa, jossa he piipahtivat paikallisissa ruoka- ja juomakeitaissa. Heikki Kähkönen raportoi matkan varrelta. Suomi on eurooppalaiseksi valtioksi suhteellisen pitkä. Maan laajuutta voi mitata ottamalla auton alle ja lähtemällä kesäretkelle itäiseen Suomeen. Ajoimme kuutostietä ylös Joensuuhun, […]

Lue lisää