Savonlinnalainen Olaf-panimo avaa tapahtuma-areenan vanhaan veturitalliin

Olutpanimo Olaf Brewing avaa ravintolan ja tapahtumakeskuksen Savonlinnan vanhaan veturitalliin. Rakennukseen tulee panimokauppa, ravintola sekä esiintymisareena. Kiinteistön remontti on valmis parin kuukauden kuluessa.

Savonlinnan ohitustien varressa sijaitseva veturitalli on rakennettu vuonna 1908 eli samaan aikaan kun rautatie Elisenvaarasta Parikkalan ja Punkaharjun kautta Savonlinnaan valmistui. Veturitalli on ainoana rakennuksena jäljellä vanhasta veturitallipihasta. Viereen on muutama vuosi sitten rakennettu Motonet-autotarvikeliike.

Noin 1400 neliön punatiilisen rakennuksen julkisivu on suojeltu. Sisälle veturitalliin tulee Olaf Brewingin panimomyymälä, ravintola sekä 450 ihmistä vetävä keikkapaikka.

Tapahtumakeskus ei pyöri pelkästään pienpanimo-oluiden ympärillä. Esiintyjälistalle on tarkoitus buukata kotimaisia huippuartisteja ja -bändejä.

”Kyllä meillä on ajatuksena tuoda oma lisämme Savonlinnan kulttuuri- ja matkailutarjontaan. Itse asiassa tähän suuntaan myös monien käsityöoluen panijoiden liiketoiminta on kehittymässä. Me haluamme olla osa alueen kulttuurielämää ja palveluja”, Olaf Brewingin toimitusjohtaja Petteri Vänttinen kertoo Viisi Tähteä -verkkomedian haastattelussa.

Ravintolasta tulee erittäin valoisa auringon puolella olevien suurten ikkunoiden ansiosta, Petteri Vänttinen sanoo. Kuva: Heikki Kähkönen.

Oluen valmistus jää entiselle paikalleen Laitaatsiltaan. Veturitallin sisätilojen muutoskustannukset nousevat muutamaan sataan tuhanteen euroon. Olaf vuokraa tiloja rakennuksesta myös muille yrittäjille.

”Täällä voivat yksityiset ihmiset, firmat ja yhteisöt järjestää syntymäpäiväjuhlia, häitä ja muita tilaisuuksia. Tilan takaseinustalle rakennetaan iso esiintymislava”, Vänttinen sanoo.

Lue lisää aiheesta: Viisi Tähteä (24.2.2022)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Samanlaiset artikkelit

Uutiset

Retretin sijoittajahaku jatkuu edelleen – 1,5 miljoonaa euroa varmistaisi kesän näyttelyn avaamisen

Saimaan Taideluola Retretin Jäätikön arvoitus -näyttelyä ei päästä avaamaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti 1. kesäkuuta. Avaaminen kesän vilkkaimman matkailusesongin aikaan on vielä mahdollista, mikäli saneeraukseen ja avaamiseen tarvittava rahoitus saadaan ratkaistua lähiaikoina. Talvella aktiivisesti käynnistyneet Pohjoismaiden ainoan taideluolan rakennustyöt keskeytyivät maaliskuussa rahoitusvaikeuksien vuoksi. Saimaan Taideluola Retretin toiminnanjohtaja Jussi Silvennoinen kertoo, että tämän vuoden näyttelyn avaaminen tulee […]

Lue lisää
Blogi Syö ja juo Uutiset

Putikkolainen mätäkukko edustaa Suomea Eurovision perinneruokakisassa

Punkaharjun Putikko on nousemassa Euroopan ruokakulttuurin kartalle. Putikossa jo vuosisatoja valmistettu mätäkukko on valittu Suomen edustajaksi Eurovision perinneruokien kilpailuun. Kisan voittaja julkistetaan 120 maahan televisioitavassa eurooppalaisten perinneruokien maistelufinaalissa Hampurin Reeperbahnilla juhannusaattona. Punkaharjun keskustaajama Punkasalmi on monena vuonna äänestetty perinneruokien epäviralliseksi pääkaupungiksi. Putikkolaiset ovat olleet näreissään siitä, että viime vuosisadalla Vuoden kyläksi nimettyä Putikkoa ei ole […]

Lue lisää
Kulttuuri Matkalla Uutiset

Retretin taideluolan peruskorjaus on keskeytetty – näyttely ei välttämättä avaudu kesäkuussa

Punkaharjulla sijaitsevan Saimaan Taideluola Retretin saneeraus on keskeytetty rahoitusvaikeuksien vuoksi. Kesäkuussa avattavaksi suunniteltu Jäätikon arvoitus -päänäyttely uhkaa nyt peruuntua. Taustalla ovat edesmenneen suursijoittaja Kai Mäkelän perinnönjakoon liittyvät vaikeudet. Retretin taideluolastoon on parin viime vuoden aikana investoitu noin 10 miljoonaa euroa. Pääosakkaana on suursijoittaja Kai Mäkelän leski Sinikka Mäkelä, jonka hallussa on jopa 90 prosenttia osakkeista. […]

Lue lisää