Savonlinnan torisilta sai Ukrainan lipun sinikeltaiset värit

Savonlinnan torilta Haapasalmen yli johtava kävelysilta on valaistu sinikeltaisin valoin. Samalla kaupungintalolla ja sillalla nostettiin Ukrainan liput salkoihin. Valaistus ja liputus kestää ensi sunnuntaihin saakka.

Sinikeltaisella valaistuksella ja Ukrainan lipuilla Savonlinna haluaa osoittaa tukensa Ukrainalle sekä kaikille muille, joita käynnissä oleva sota koskettaa. Savonlinnan kaupunginhallitus on päättänyt ottaa vastaan vähintään 100 Ukrainan pakolaista ja antaa 20 000 euroa humanitaarista tukea sodasta kärsiville.

Samalla kaupunginvaltuustolle valmistellaan 500 000 euron lisämäärärahaesitys maahanmuuttopalveluille ukrainalaisten tilapäisen kotouttamisen tukemiseen.

Savonlinnan torisillalla Ukrainan sinikeltaiset värivät loistavat sunnuntaihin 20.3. saakka. Kuva: Aino Laakkonen.

Savonlinnan kaupunki on myös päättänyt jäädyttää toistaiseksi yhteistyön venäläisten ystävyyskaupunkien kanssa. Savonlinnalla on ystävyyskaupunkisopimus Venäjän Torzhokin kanssa. Torzhok sijaitsee Tverin alueella, noin 250 kilometriä Moskovasta PIetarin suuntaan.

Myös olemassa olevat ENI-hankkeet keskeytetään, ja toistaiseksi uusia yhteistyöhankkeita venäläisten kumppaneiden kanssa ei käynnistetä.

Maakunnallinen edunvalvontatyö Parikkala-Syväoro-rajanylityspaikan kansainvälistämisen osalta on sekin keskeytetty sekä työ Parikkala-Pieksämäki-raideyhteyden edistäminen osana Pori-Vaasa-Jyväskylä-Savonlinna-Pietari-ratayhteyttä.

Kuvat: Aino Laakkonen / Savonlinna.

Tiistai-illan sininen hetki ja auringonlasku valaisivat Savonlinnan matkustajasataman sinikeltaisin värein. Kuva: Aino Laakkonen.

2 thoughts on “Savonlinnan torisilta sai Ukrainan lipun sinikeltaiset värit

  1. Onko nämä todellista vai aprilli pilaa??Niinkuin Putikkolainen Mätäkukko juttu. Tyhmää levittää ihmisille aprillipilaa, kun on tarkeämpääkin ja asiallisia kirjoittamista .
    Mitä mieltä te olette asiasta <3. Kauniin aurinkoisen päivän myötä tervehtien Mikkelistä

    1. Tämä ei ollut aprillipila, vaan kirjoitettu jo 15. maaliskuuta. Jutun päiväys näkyy otsikon yläpuolella.
      Mitä aprillipilakirjoitukseeni tulee, kyseessä on runsaasti sepitteellistä ja paikkansapitämätöntä informaatiota sisältävä hupijuttu, jonka kaltaisia julkaistaan vain aprilipäivänä 1. huhtikuuta. Kyseisestä Putikkolainen mätäkukko -kirjoituksesta olen saanut kymmeniltä lukijoilta pelkkää positiivista palautetta.

      Olen eri mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että on ”tyhmää levittää ihmisille aprillipilaa, kun on tärkeämpääkin ja asiallisia kirjoittamista”. Yli 30 vuotta ammatikseni kirjoittaneena toimittajana totean, että on jopa fiksua ja opettavaista kirjoittaa vaikeistakin asioista huumorin keinoin. Tyylilajina se ei ole helppo. Tiedän sen, koska olen niin monta kertaa kirjoittanut falskeja aprillipiloja ja kertonut satamäärin huonoja vitsejä.

      Heikki Kähkönen
      Harjutie.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Samanlaiset artikkelit

Uutiset

Retretin sijoittajahaku jatkuu edelleen – 1,5 miljoonaa euroa varmistaisi kesän näyttelyn avaamisen

Saimaan Taideluola Retretin Jäätikön arvoitus -näyttelyä ei päästä avaamaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti 1. kesäkuuta. Avaaminen kesän vilkkaimman matkailusesongin aikaan on vielä mahdollista, mikäli saneeraukseen ja avaamiseen tarvittava rahoitus saadaan ratkaistua lähiaikoina. Talvella aktiivisesti käynnistyneet Pohjoismaiden ainoan taideluolan rakennustyöt keskeytyivät maaliskuussa rahoitusvaikeuksien vuoksi. Saimaan Taideluola Retretin toiminnanjohtaja Jussi Silvennoinen kertoo, että tämän vuoden näyttelyn avaaminen tulee […]

Lue lisää
Blogi Syö ja juo Uutiset

Putikkolainen mätäkukko edustaa Suomea Eurovision perinneruokakisassa

Punkaharjun Putikko on nousemassa Euroopan ruokakulttuurin kartalle. Putikossa jo vuosisatoja valmistettu mätäkukko on valittu Suomen edustajaksi Eurovision perinneruokien kilpailuun. Kisan voittaja julkistetaan 120 maahan televisioitavassa eurooppalaisten perinneruokien maistelufinaalissa Hampurin Reeperbahnilla juhannusaattona. Punkaharjun keskustaajama Punkasalmi on monena vuonna äänestetty perinneruokien epäviralliseksi pääkaupungiksi. Putikkolaiset ovat olleet näreissään siitä, että viime vuosisadalla Vuoden kyläksi nimettyä Putikkoa ei ole […]

Lue lisää
Kulttuuri Matkalla Uutiset

Retretin taideluolan peruskorjaus on keskeytetty – näyttely ei välttämättä avaudu kesäkuussa

Punkaharjulla sijaitsevan Saimaan Taideluola Retretin saneeraus on keskeytetty rahoitusvaikeuksien vuoksi. Kesäkuussa avattavaksi suunniteltu Jäätikon arvoitus -päänäyttely uhkaa nyt peruuntua. Taustalla ovat edesmenneen suursijoittaja Kai Mäkelän perinnönjakoon liittyvät vaikeudet. Retretin taideluolastoon on parin viime vuoden aikana investoitu noin 10 miljoonaa euroa. Pääosakkaana on suursijoittaja Kai Mäkelän leski Sinikka Mäkelä, jonka hallussa on jopa 90 prosenttia osakkeista. […]

Lue lisää