Retretin sijoittajahaku jatkuu edelleen – 1,5 miljoonaa euroa varmistaisi kesän näyttelyn avaamisen


Saimaan Taideluola Retretin Jäätikön arvoitus -näyttelyä ei päästä avaamaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti 1. kesäkuuta. Avaaminen kesän vilkkaimman matkailusesongin aikaan on vielä mahdollista, mikäli saneeraukseen ja avaamiseen tarvittava rahoitus saadaan ratkaistua lähiaikoina.

Talvella aktiivisesti käynnistyneet Pohjoismaiden ainoan taideluolan rakennustyöt keskeytyivät maaliskuussa rahoitusvaikeuksien vuoksi. Saimaan Taideluola Retretin toiminnanjohtaja Jussi Silvennoinen kertoo, että tämän vuoden näyttelyn avaaminen tulee joka tapauksessa siirtymään myöhemmälle kesään.

“Mikäli rahoitusratkaisun kanssa venyy pidemmälle kevääseen, on mahdollista sekin, että näyttelytoiminta käynnistyy vasta, kun koko luolaston remontti on aikanaan saatu valmiiksi”, Silvennoinen sanoo Retretin tiedotteessa.

Noin 1,5 miljoonan euron pääomalla toiminta saataisiin toiminta näyttelyalueella käynnistymään ja työt jatkumaan.

“Kaikkiaan haemme Retrettiin 5-6 miljoonan euron sijoitusta, mikä mahdollistaisi peruskorjauksen viennin loppuun. Retretin ja koko alueen kannalta olisi ihanteellista, että mukaan saataisiin vahvoja matkailu- ja/tai kulttuurialan toimijoita”, Retretin pääomistaja, Tuunaansaaren Luola Oy:n Sinikka Mäkelä perustelee.

Retretin näyttely- ja ulkoalueiden osalta työt ovat jo kohtuullisen pitkällä. Samoin suurta ennakkokiinnostusta herättäneen Jäätikön arvoitus -näyttelyn sisältö ehdittiin saamaan jo lähes valmiiksi.

Retretin luolasto kokosi tuhansia eri-ikäisiä kulttuurin ystäviä viime kesänä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Näyttelyalueet kattavat noin puolet 6000 neliömetrin suuruisesta luolastosta. Luolan ravintola-alue ja tapahtuma-areenana toimiva Kalliosali ovat töiden osalta eniten kesken.

Jos loppuremontin rahoitus järjestyy kevään aikana, koko luolasto voitaisiin avata mahdollisesti loppuvuodesta, kuitenkin todennäköisemmin vuoden 2023 puolella.

Retretin kehittämiseen liittyy myös merkittävä kaavauudistus. Toteutuessaan se mahdollistaisi uusien galleria-, majoitus- ja koulutustilojen rakentamisen Punkaharjun Tuunaansaareen. Kaava sisältää mm. korkeatasoisen hotellin rakentamisen Puruveden järvimaisemien äärelle.

Retretin kokonaisuuteen kuuluu myös maanpäällisiä galleriatiloja. Kuva: Heikki Kähkönen.

Kaavaluonnos on määrä jättää Savonlinnan kaupungin käsittelyyn viimeistään kesällä.

“Sijoittajille luolasto on kiinnostava kohde myös tämän uudisrakentamisen näkökulmasta. Lähtemällä nyt mukaan, pääsee myös kiinni tähän tulevaisuuden kasvuskenaarioon”, Mäkelä toteaa.

Retretin saneeraustyöt jouduttiin keskeyttämään noin kuukausi sitten. Taustalla on edesmenneen suurisijoittaja Kai Mäkelän perinnönjaon pitkittyminen. Kuolinpesän varoja ei voida käyttää Retretin korjaukseen ennen perinnönjaon valmistumista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Samanlaiset artikkelit

Blogi Syö ja juo Uutiset

Putikkolainen mätäkukko edustaa Suomea Eurovision perinneruokakisassa

Punkaharjun Putikko on nousemassa Euroopan ruokakulttuurin kartalle. Putikossa jo vuosisatoja valmistettu mätäkukko on valittu Suomen edustajaksi Eurovision perinneruokien kilpailuun. Kisan voittaja julkistetaan 120 maahan televisioitavassa eurooppalaisten perinneruokien maistelufinaalissa Hampurin Reeperbahnilla juhannusaattona. Punkaharjun keskustaajama Punkasalmi on monena vuonna äänestetty perinneruokien epäviralliseksi pääkaupungiksi. Putikkolaiset ovat olleet näreissään siitä, että viime vuosisadalla Vuoden kyläksi nimettyä Putikkoa ei ole […]

Lue lisää
Kulttuuri Matkalla Uutiset

Retretin taideluolan peruskorjaus on keskeytetty – näyttely ei välttämättä avaudu kesäkuussa

Punkaharjulla sijaitsevan Saimaan Taideluola Retretin saneeraus on keskeytetty rahoitusvaikeuksien vuoksi. Kesäkuussa avattavaksi suunniteltu Jäätikon arvoitus -päänäyttely uhkaa nyt peruuntua. Taustalla ovat edesmenneen suursijoittaja Kai Mäkelän perinnönjakoon liittyvät vaikeudet. Retretin taideluolastoon on parin viime vuoden aikana investoitu noin 10 miljoonaa euroa. Pääosakkaana on suursijoittaja Kai Mäkelän leski Sinikka Mäkelä, jonka hallussa on jopa 90 prosenttia osakkeista. […]

Lue lisää
Uutiset

Savonlinnan torisilta sai Ukrainan lipun sinikeltaiset värit

Savonlinnan torilta Haapasalmen yli johtava kävelysilta on valaistu sinikeltaisin valoin. Samalla kaupungintalolla ja sillalla nostettiin Ukrainan liput salkoihin. Valaistus ja liputus kestää ensi sunnuntaihin saakka. Sinikeltaisella valaistuksella ja Ukrainan lipuilla Savonlinna haluaa osoittaa tukensa Ukrainalle sekä kaikille muille, joita käynnissä oleva sota koskettaa. Savonlinnan kaupunginhallitus on päättänyt ottaa vastaan vähintään 100 Ukrainan pakolaista ja antaa […]

Lue lisää