Punkaharjulta evakkoon Korpilahdelle

Punkaharjun kunnan palveluksessa pitkän päivätyön tehnyt Tuulikki Kosonen on selvittänyt punkaharjulaisten evakkotaipaleita viime sotien aikana. Punkaharju kuului talvisodan jälkeen rajaseutukuntiin. Kesäkuussa 1941 suuri osa pitäjän asukkaista joutui lähtemään turvaan Keski-Suomeen. Punkaharjulaiset pääsivät palaamaan koteihinsa, mutta sotien jälkeen eri puolille maata asettui asumaan noin 430 000 siirtolaista.

Kaikki alkaa aina jostain. Tämä tarina alkoi Puruvesi -lehdessä 7.9.2023 julkaistusta Jari Laamasen isästään Jalo Johannes Laamasesta eli Jussi Laamasesta kirjoittamasta muistokirjoituksesta. Siinä mainittiin muistot talvi- ja jatkosodasta.

Kirjoituksessa kerrottiin Jussin muistelleen usein talon naisten ja lasten evakkomatkaa Korpilahdelle. Hevospelillä, karja mukana ajaen, kuljettiin Kangaslammille, josta junakyydillä Jyväskylään ja sieltä jalkaisin taivallettiin Korpilahdelle.

Sitten kuulin jatkosodan ajalta muita samanlaisia tarinoita evakossa olleilta ja evakossa olleiden aikuisten lapsilta. Eräs kertoi, että hänen isänsä veljineen matkasivat mummonsa kanssa Korpilahdelle ja isän siskot äitinsä kanssa Jyväskylän tienoille.

Toisella evakossa olleella ei ole muistikuvia tästä ajasta. Miten voisikaan olla, koska vielä elossa oleva oli vain muutaman vuoden ikäinen.

Selvitin punkaharjulaisten evakkoaikaa internetin kautta. Toistaiseksi olen löytänyt vähän kirjallista tietoa. Jatkosodasta kerrotaan paljon. Karjalaisten kohtaloista löytyy erilaisia ja koskettavia tarinoita.

Punkaharjulaisten Facebook-ryhmän kautta sain hyviä vinkkejä. Lisäksi tutustuin mm. Punkaharjun kunnan kunnalliskertomuksiin ja kirjalliseen aineistoon Punkaharjun kunnan historiasta.

Evakuointi pohjautui etukäteen tehtyihin paikallisiin suunnitelmiin.

Punkaharjun kunnan väestölle vuonna 1941 annetun evakuointipäätöksen ajankohdasta oli asiakirjoissa ristiriitaisia tietoja. Tästä syystä tein Kansallisarkistolle tietopyynnön evakuointimääräyksestä koskien Punkaharjun kunnan väestöä vuonna 1941.

Haastetta oli myös Kansallisarkistolla. Saamassani sähköpostissa kerrottiin, että evakuointipäätöstä etsittiin ensin Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa Mikkelin lääninhallituksen siirtoväen osaston arkistosta, Viipurin lääninhallituksen lääninkanslian arkistosta, eri nimismiespiirien arkistoista ja sisäministeriön siirtoväen huollon keskuksen arkistosta, mutta tuloksetta.

Osmo Ahokkaan teoksesta Karjalan kannaksen evakuointi (2004) päästiin jäljille. Päämaja antoi 18.6.1941 armeijakunnille käskyn evakuoinnin aloittamisesta. Kokonaan evakuoitavien kuntien joukossa oli mm. Punkaharjun kunta.

Näin päästiin oikean viranomaisen jäljille ja evakuointimääräyksen jäljennös löytyi Savonlinnan suojeluskuntapiirin esikunnan ilmasuojelutoimiston arkistoon sisältyvästä kirjeenvaihdosta. Asiakirjan mukaan evakuointimääräyksen antoi 19.6.1941 Savonlinnan suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimisto.

Annetussa käskyssä oli ohjeet evakuoinnista vastaaville johtajille ja is.päälliköille mm. paikallisten ohjeiden täytäntöönpanosta. Evakuoinnin tuli pohjautua paikallisiin suunnitelmiin. Evakuoinnin valmisteluissa ja suorituksessa oli noudatettava järjestystä, rauhallisuutta ja päättäväisyyttä. Evakuoinnin alkuhetki oli 20.6.1941 klo 8 aamulla.

Heikki Kähkönen kirjoitti Facebook-vastauksessaan, että kesällä 1941 osa kuntalaisista joutui olemaan jonkin aikaa siirtolaisina. Evakuointimääräyksen mukaan Tuunaansaaren itäpuolella oleva osa kuntaa oli tyhjennettävä. Ihmiset ja kotieläimet oli siirrettävä Korpilahden kuntaan.

Tämän määräyksen mukaan Korpilahdella ja Muuramessa oli noin 700–800 kuntalaista toista kuukautta. Kaikki eivät asiakirjojen mukaan menneet niin kauaksi, vaan osa jäi lähikuntiin. Punkaharjulaisten siirtoväen asioita hoitamaan Korpilahdelle meni huoltolautakunnan puheenjohtaja Ernst Muhonen.

Evakuointimääräys tuotiin koteihin yön hiljaisina tunteina.

Toivo Astikainen kirjoittaa elävästi evakkoajasta Hiukkajoen kyläkirjassa Hiukkajoki – kylä kylien keskellä. Evakuointimääräys koski Puruveden etelä-idänpuoleisia kyliä mm. Vaaran, Susiniemen, Turtianniemen ja osia Haapaniemen, Ruokolahden ja Laukansaaren kylistä.

Määräyksiä olivat jakamassa myös Punkaharjun suojeluskunnan ”Oravakomppanian” pojat eli alle 18-vuotiaat, joita ei vielä oltu kutsuttu armeijaan.

Väki herätettiin aikaisin ylös, että olisi aikaa valmistautua lähtöön ja että kaikki tärkeimmät työt tuli tehtyä kuten lehmien lypsäminen.

Tärkeimpiä ja arvokkaimpia tavaroita yritettiin piilotella. Mukaanhan niitä ei otettu. Se oli vain varotoimi tulevaa varten. Evakkoaikana tyhjiä kyliä oli seurailtu, mm. ”Oravakomppanian” pojat kiertelivät kylissä.

Vain kaikkein tärkein lienee kärryille nostettu, kun naiset, ihan nuoret ja vanhukset ja karja lähtivät evakkotaipaleelle. Lehmillä oli omistajan nimilappu kaulassa. Ehkäpä myös pienemmilläkin lapsilla, kuten Astikainen arveli.

Mainittakoon, että Mikkelin lääninhallitus oli aikaisemmin määrännyt kunnallisten elinten sijoituspaikaksi Vöyrin kunnan Vaasan läänissä, jos kunta tulee evakuoitavaksi. Sitä pidettiin kuitenkin tarpeettomana, koska kuntalaiset olivat osaksi Korpilahdella.

Lääninhallituksen kanssa päästiin sopimukseen siten, että kunnantoimisto ja arkisto siirrettiin Kulennoisiin Lahdenkylän koululle, jossa arkistoa varten oli hyvä, tulenkestävä kellari. Kunnan hallintoa hoidettiin Kulennoisista käsin noin kuukauden ajan.

Junamatka Punkaharjulta Korpilahdelle kesti pitkään.

Aila Liukkonen kertoi Facebookissa muistitietona, että hänen äitinsä oli kertonut putikkolaisten evakkomatkasta Korpilahden Oittilaan. Matkalla olivat hänen kolme vanhempaa sisarustaan. Aila ei ollut vielä syntynyt.

Perheen isä oli Putikossa Auvisella myllärinä ja vapautettu sotapalveluksesta. Samaan aikaan hänet oli määrätty Jyväskylään Kankaan myllyyn mylläriksi, kun muu väki oli Korpilahdella. Äiti oli usein muistellut evakkoaikaansa. Aila Liukkosta harmittaa, ettei tullut haastateltua asian tiimoilta äitiään.

Sotavuosien johdosta elintarvikkeet ym. joutuivat säännöstelyn alaisiksi. Kuntiin oli perustettava kansanhuoltolautakunnat toimistoineen. Niin perustettiin myös Punkaharjulle. Sen käyttöön oli kunnantalosta varattu kaksi huonetta.

Toivo Astikainen kirjoittaa myös kansanhuollosta. Se velvoitti pienimmätkin maataloustuottajat luovuttamaan kaiken sen ylimääräisen, minkä laskelmallinen kulutus tuottajan perheeltä jäisi yli oman tarpeen.

Tällainen holhoaminen, johon tuottajat eivät olleet tottuneet, aiheuttivat joskus hupaisia piirteitä sekä kiukunpurkauksia.

”Liukon emäntä Punkaharjun Vaaran kylästä, hänen kanat olivat munineet huonosti eikä emäntä näin ollen jaksanut täyttää luovutusmääräyksiä, hän oli saanut kansanhuollon johtajalta Heikki Soiniselta ukaasin munien luovutukseen.

Emännällä ei ollut muuta keinoa kuin pakata kana- tai kanat koriin, nousta Uotilan linja-autoon ja matkustaa kirkolle, missä kansanhuolto oli. Emäntä nosti kanat koreineen Heikki Soinisen pöydälle ja sanoi: Tässä sulle kanat, munita heitä niin paljon ku tarvii”. Ei ollut Heikille kanat kelvannut.” (Toivo Astikainen)

Punkaharjulaiset evakot asettuivat majoitukseen yksityisten taloihin. 

Heikki Kähkönen antoi Facebookissa vinkin Pitäjänmäki muistelee -teoksesta, joka löytyy osoitteesta pitajanmakimuistelee.com. Raimo Astikainen kirjoittaa kohdassa Viestitie 5 – Astikaisen Perheen Elämää Invalidikylässä.

Kirjoituksen alkuosassa käsitellään Punkaharjun kunnan Vaaran kylän kautta alkanutta perheen evakkomatkaa Korpilahdelle. Sen jälkeen kerrotaan mm. sisarusten elämästä sotalapsina Ruotsissa.

”Jatkosodan jaloista meidänkin perheemme joutui lähtemään Puruveden Pärnänlahdelta evakkoon keväällä 1941. Oskari-Ukki tuli meitä kyyditsemään hevospelillä Punkasalmen asemalle. Mukaan otettavat tavarat pakattiin puulaatikoihin, lehmät ruokittiin. Ukki sanoi hakevansa lehmät myöhemmin Hälvänmäkeen.

Evakkojuna lähti päämääränään Jyväskylä. Matkalla juna pysähteli usein asemille, milloin pidemmäksi, milloin lyhyemmäksi ajaksi. Kun juna seisoi pitempään, ulkopuolelle oli järjestetty jakelupisteitä, joista sai syötävää. Pienille lapsille oli vähän maitoa tarjolla.

Evakkojunassa ihmiset olivat niiden eväidensä varassa mitä olivat ottaneet lähtiessään mukaan. Nehän eivät kovin pitkään riittäneet, kun matka kesto venyi odotettua pidemmäksi.

Saavuttuamme Jyväskylään meidät vietiin laivalaiturille, jossa meidät siirrettiin höyrylaivaan ja matkanpää oli Korpilahti, punkaharjulaisten evakkojen sijoituspaikka. Meidän kuusihenkinen perheemme pääsi majoittumaan erään rakennusmestarin huvilaan.” (Raimo Astikainen)

Raili Pulkkinen taas viittasi Facebookissa punkaharjulaisten harrastajakirjoittajien kirjoituksista kokoamaansa teokseen ”Näiltä rannoilta”. Hän ohjasi kirjoittamisen saloihin pöytälaatikkokirjoittajia. Tilaisuuksiin osallistui myös alussa mainittu Jalo Johannes Laamanen, joka kertoi mm. kotitilalleen sijoitetuista venäläisistä sotavangeista.

Mikkelin läänin historian lukemistoon kuuluu teos Punkaharjulta Päijänteelle. Sen on toimittanut Pentti Ruohonen. Teoksessa on kohdassa Evakkotaipaleella Jussi Olkinuoran kirjoitus Olkinuoran Jussi karjalaisten kohtalontiellä. Siinä ei kerrota punkaharjulaisten evakkoajasta. Se on kuitenkin kuvaus elämästä vaikeissa olosuhteissa.

Laatokankarjalaisten evakkotie kulki Punkaharjun kautta.

Punkaharjun kunta joutui Moskovan rauhanteossa 13.3.1940 rajaseutukunnaksi. Raja ei tosin vielä koskettanut kunnan rajaa, mutta kunta kokonaisuudessaan kuului rajavyöhykkeeseen. Asukkaat joutuivat sopeutumaan sota-ajasta johtuviin rajoituksiin ja määräyksiin.

Veikko K. Rantala kirjoittaa Punkaharjun kunta vuosina 1924–1948 -historiikissa, että sotien aikana Punkaharjun kunnan halki kulki suuri määrä evakuoidun Karjalan siirtoväkeä karjoineen, heidän etsiessään uutta kattoa päänsä päälle sotatoimialueille jääneiden kotiensa jälkeen. Samalla hän kiitti kuntalaisia uhrautuvasta toiminnasta ja työstä vaikeina aikoina.

Olen miettinyt evakkoaineiston vähäisyyttä. Evakkoaika oli lyhyt ja Karjalan siirtoväkeä autettiin. Oli paljon työtä, mutta myös huolta tulevaisuudesta. Toisaalta vanhemmat, jotka ovat eläneet sota-ajan, eivät ole olleet syystä tai toisesta innokkaita kertomaan näistä ajoista. He halusivat luoda meille sen ajan lapsille turvallisen ympäristön elää.

Tuulikki Kosonen
tuulikki.kosonen@spynet.fi

Siirtolaisten tragedia kosketti koko Suomea

Siirtoväen evakuointi turvaan sodan jaloista laajensi sodan koskemaan koko Suomea. Rajaseudun asukkaat joutuivat lähtemään evakkoon kolme kertaa. Ensiksi pakoon talvisotaa (1939–40). Toisen kerran jatkosodan alettua kesäkuussa 1941. Lopullinen suurevakuointi toteutettiin jatkosodan loppuvaiheessa ja sodan päätyttyä 1944.

Viranomaisille tuli lokakuussa 1939 kiire pelastaa rajaseudun asukkaat. Talvisotaan liittyneet väestönsiirrot tapahtuivat kolmessa vaiheessa: ennen sodan syttymistä, sodan aikana ja rauhanteon jälkeen. 

Kun kävi käsky lähteä, omaisuus sai jäädä. Karjaa ammuttiin navettoihin ja viljaa jäi aittoihin. Monet sytyttivät itse kotinsa palamaan, jotta vihollinen ei saisi niistä suojaa.

Ihmisiä kuljetettiin pääasiassa öisin junien henkilö- ja tavaravaunuissa sekä autoilla. Evakkoja vaelsi hevosilla ja jalkaisin karjaansa ajaen. Talvisodan lopussa evakoitujen määrä nousi jo noin puoleen miljoonaan.

Talvisodan jälkeen Suomi menetti kahdeksan prosenttia alueista. Jäljelle jääneeseen maahan uusien rajojen sisäpuolelle jouduttiin sijoittamaan 400 000 evakkoa.

Siirretyt majoitettiin eri puolille maata lähinnä maaseudun yksityistalouksiin. Kyseessä oli pakkoratkaisu, sillä viranomaiset eivät olleet varautuneet pakolaisleirien perustamiseen. Koko Suomi sai näin kokea konkreettisesti sodan inhimilliset kärsimykset.

Paluu kotiseudulle välirauhan jälkeen, kunnes tuli uusi käsky lähteä.

Kun jatkosota syttyi kesäkuussa 1941, rajaseudun väki evakuoitiin jälleen sodan jaloista. Hyökkäysvaiheen edettyä vuoden 1941 lopulla siirtoväkeen kuuluville syntyi halu päästä palaamaan takaisin kotiseudulleen. Kotiseudulleen Karjalaan muutti jatkosodan aikana noin 280 000 ihmistä.

Karjalan evakuointi uudelleen alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäyksen käynnistyttyä ja johdettua läpimurtoon kesällä 1944. Evakuointi onnistui verrattain hyvin, vaikka osa evakoista joutui lähtemään maantielle valmistautumatta.

Sodan päätyttyä jäljelle jääneeseen Suomeen piti sijoittaa noin 430 000 siirtolaista. Heistä runsaat 400 000 oli karjalaisia. Petsamosta sekä osista Sallaa ja Kuusamoa joutui kotinsa jättämään yhteensä 23 000 ihmistä. Siirtolaisia oli 11 prosenttia maan kaikista asukkaista.

Heikki Kähkönen

Valokuvat
Tuulikki Kososen artikkelin kuvalähteenä on käytetty SA-kuva-arkistoa. Valokuvat ovat vapaasti julkaistavia. Kuvien henkilöt eivät suoraan liity kirjoituksessa kerrottuihin tapahtumiin. Pääkuvassa on Sakkolan siirtolaisia evakkomatkalla Punkaharjulla. Kuvaaja: sot.virk. Riku Sarkola.

Kirjalliset lähteet
Kansallisarkiston vastaus 14.2.2024 tietopyyntöön / Evakuointimääräys koskien Punkaharjun kunnan
väestöä 1941.
Punkaharjun kunnalliskertomukset 1939, 1940 ja vuodet 1941–1944.
Punkaharjun kunta vuosina 1924–1948, koonnut Veikko V. Rantala.
Punkaharjun kunta 50 vuotta 1924–1948, koonneet Maija-Liisa Laamanen, Lilli Vuorela ja
Tuulikki Kosonen, 1974.
Jussi Laamanen: Lassilan talossa teoksessa Näiltä rannoilta – Punkaharjun harrastajakirjoittajien tarinoita, toimittanut Raili Pulkkinen, 1996.
Olot kotirintamalla teoksessa Hiukkajoki, kylä kylien keskellä, toimittanut Toivo Astikainen, 1998.
Jussi Olkinuora: Evakkotaipaleella teoksessa Punkaharjulta Päijänteelle, Mikkelin läänin historian lukemisto, toimittanut Pentti Ruohonen, 1986.
Raimo Asikainen: Pitäjänmäki muistelee -verkkosivu, https://pitajanmakimuistelee.com/talojen-tarinoita
Tuulikki Kosonen: Punkaharjun kunnan kehitykseen vaikuttaneita henkilöitä ja tapahtumia, yleisöluento Punkaharjun kunnan 80-vuotisjuhlavuonna 2004.

Kainalojutun lähde: Veteraanien perintö -verkkosivut veteraanienperinto.fi.