Pitkät ja kantikkaat parrut ovat Suomen metsäteollisuuden vanhimpia vientitavaroita. Ne nousivat merkittäväksi vientiartikkeliksi 1800-luvun lopulla. Havupuista veistetyille pihkaisille parruille löytyi suuret markkinat kaukaa Egyptistä. Sata vuotta sitten Suomi oli merkittävin egyptinparrujen tuottaja- ja viejämaa.
Parrukauppa Suomesta käynnistyi jo 1830-luvulla. Parrujen vienti Suomesta ulkomaille käynnistyi, kun metsien käyttöä koskevat rajoituksia alettiin purkaa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Autonomian ajan Suomessa sahateollisuutta ja metsien käyttöä säädeltiin tiukasti, koska viranomaiset pelkäsivät metsien liikahakkuita. Erityisesti sahateollisuuden toimia rajoitettiin, koska pelättiin puun loppuvan. Taustalla vaikutti vanha merkantilistinen talouspolitiikka, jonka purkaminen alkoi 1850-luvun lopulla.
Parrujen juotanto keskittyi aluksi Lounais-Suomeen. Ranskan ja Saksan välisen sodan aikoihin 1870–1871 Raumalta alettiin viedä suuria määriä parruja Saksaan. Raumalaisten puutavaraliikkeiden mukana parrujen valmistus ja hankinta siirtyivät vähitellen Itä-Suomeen ja Saimaan alueelle, josta tuli varsinkin egyptinparrujen merkittävin hankinta-alue.
Egyptinparrut (myös Egyptin parru) ovat nelisärmäiseksi veistettyä havupuuta, useimmiten mäntyä. Niiden veistäminen tapahtui kirveellä paikan päällä tukkimetsässä, mikä teki siitä taitolajin. Käsipelissä veistettyjä havuparruja alettiin viedä Itä-Suomesta Egyptiin vuonna 1901. Tuolloin oli Ruotsilla jo muutaman vuoden etumatka, jonka Suomi kuitenkin kuroi kiinni seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Punkaharjun Enanlahteen haettiin parrunveistäjiä lehti-ilmoituksilla.
Punkaharjun Enanlahti oli yksi etäispääte vuosikymmeniä kestäneessä parrukaupassa Itä-Suomesta Egyptiin. Veistäjiksi palkattiin 1920-luvulla savotoille hirsiveistämisen ammattilaisia. Syksyllä 1922 egyptinparrun veistäjille oli töitä tarjolla Puruveden rannoilla Enanlahdessa, Vanhanpaikan Rouvisen metsissä, jotka sijaitsivat nykyisen Hapimagin lomakylän nurkilla. Veistettävät puut olivat ”hyviä ja pitkävartisia”.
Tilastojen mukaan 1930-luvun alussa Egyptiin viedyistä parruista peräti 95 prosenttia oli mäntyä. Parrujen paksuus oli vähintään 75 mm ja pituus 300–670 cm, joten veistettäviksi kelpasivat myös nuoret ja melko ohutrunkoisetkin puut. Ammattitaitoinen parrunveistäjä saattoi päästä muuhun metsätyöhön verrattuna huomattavasti parempiin päiväpalkkoihin.
Metsänhoidon ystävien seuran Tapion aikakauskirjan (12/1914) mukaan ”Egyptissä arabialaiset käyttivät egyptinparruja majojensa kattopuiksi”. Parruja käytettiin majojen kattorakenteissa kannatuskehinä ja niskahirsinä. Majojen seinät tehtiin savesta. Katto rakennettiin parrujen varaan palmunlehdistä, oljista ja savesta.
Veistettäessä puun kuidut eivät katkenneet. Siksi parru kesti taivuttamisen paremmin kuin sahattu puu. Parruja käytettiin myös telttapuina ja rakennustelineissä.
”Kun alkuasukas rakentaa majansa, käyttää hän näitä parruja kattamistarkoitukseen. Rakennustapa ei ole varsin monimutkainen, mutta tulos vastaa tarkoitustaan ja tämä onkin pääasia”, Viikkosanomat kirjoitti (27.11.1926).

Ostajat olivat tarkkoja egyptinparrujen laadun suhteen. Parrut veistettiin terveestä puusta ja niiden piti olla sinistymättömiä. Niissä ei saanut olla suuria halkeamia tai isoja oksia. Yhdeltä puolelta ne saattoivat olla vääriä.
Parrut veistettiin tarkoitukseen soveltuvalla piilukirveellä puun kapenemisen mukaan, joten ne olivat latvasta tyvipuolta ohuempia. Vajasärmäisyyttä sai olla neljäsosa egyptinparrun pituudesta. Mitä pihkaisempaa puu oli, sitä paremmin se sopi käyttötarkoitukseensa.
Parrukauppiaita ja maanomistajia syytettiin metsien tuhoamisesta.
Parhaimmillaan yli puolet Suomen puutavaran viennistä oli egyptinparruja. Paikoitellen metsää hakattiin armottomasti puun hankkimiseksi. Niinpä parrupuun ostajia ja kaatajia syytettiin metsien tuhoamisesta. Aikakauskirja Tapio raportoi numerossaan 5/1924 Saimaan vesistöllä silmiinpistävistä parrutaapeleista, joista jokaiseen oli pinottu keskimäärin 200–600 parrua.
Tapion mukaan parhaat männiköt hakattiint autioiksi, ja ”laajoilla kankailla saattoi enää nähdä puun siellä ja toisen täällä”. Metsää hakattiin enemmän kuin se pystyi tuottamaan.
”Varsinaisia metsänraiskaajia ovat melkein kaikki Egyptin parrujen hankkijat. Heidän hävitystyönsä tapahtuu etupäässä 30–50-vuotisissa hyvien liikereittien läheisyydessä olevissa männiköissä, joilla sattuu olemaan asioita tuntematon isäntä”, nimimerkki Tuhkakankaan Matti kirjoitti Metsämies-lehdessä (6/1924).

Veistettyjä egyptinparruja ei saanut uittaa, vaan ne lastattiin käsipelissä proomuihin. Työmiehet kantoivat parrut olalla rannasta väliaikaista pukkitietä pitkin proomuun tai lotjaan. Siinä kysyttiin miehiltä voimaa ja kestävyyttä. Lastaajilla oli nahasta tehty tyyny olkapäällään, paita päällä ja usein kumikengät tai vanhat kalossit jaloissaan. Aurinko paahtoi ja hiki tippui.
”Ei ole leikintekoa kantaa 5–8 terävää parrua olalla vaapperaa pukkitietä. Lastaajille maksetaan 18–45 penniä parrusta, riippuen miehistä ja paikoista. Tavallisesti kuuluu 5 miestä yhteen roikkaan, joka on ottanut aluksen lastatakseen. Proomuun mahtuu 7 000–12 000 parrua”, Tapio kirjoitti.
Suomi hallitsi 1920-luvulla egyptinparrujen markkinoita.
Suomesta laivattiin 1920-luvulla vuosittain reilut 50 000 standarttia (213 000 m³) egyptinparruja. Vienti oli enimmillään 352 000 m³ vuonna 1925. Suurin osa tavarasta laivattiin Viipurin lähellä olevassa Uuraan satamassa, josta ne kuljetettiin Aleksandriaan. Kun egyptinparrujen kysyntä oli kovimmillaan, parruja lastattiin junanvaunuihin ja kuljetettiin Hangon satamaan laivattaviksi.
Egyptinparruja välittäneet puutavaraliikkeet tekivät ostajansa kanssa kaupat tavallisesti kevättalvella. Tavara myytiin joko Pietarin standardin tai loadsin mukaan Uuraassa. Innokkaimmat ja merkittävimmät liikemiehet kävivät Egyptissä asti kaupanteossa. Egyptin tullimaksut olivat 8–10 prosenttia tavaran tuontiarvosta.

Parruja vietiin Suomesta myös Saksaan, Tanskaan ja muualle Eurooppaan. Parrukauppa oli pitkään sekavaa touhua. Alalla oli monenlaisia yrittäjiä. Hinnat heilahtelivat ja tehdyt sopimukset eivät aina pitäneet. Syksyllä 1926 parrunviejät herättivät henkiin vuosia aikaisemmin perustetun Suomen Parrunviejien Yhdistyksen, jonka puheenjohtajaksi valittiin John Nurminen.
Egyptinparrujen vienti jäi yhdistyksen toiminnan ulkopuolelle, koska se oli pääasiassa ulkomaalaisten liikkeiden hallussa. Egyptin-vientiä harjoittivat Assad Bassili, Häkki & Arslan sekä The Commercial & Estates Company of Egypt (myöhemmin S. Karam & Fréres), joiden osuus oli yhteensä 80 prosenttia egyptinparrujen vientimarkkinoista. Parrut kuljetettiin perille pääasiassa kreikkalaisilla, mutta myös italialaisilla, laivoilla.
Venäjä tunkeutui egyptinparrujen markkinoille 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa. Parruja laivattiin Mustanmeren satamista. Venäläiset parrut olivat suomalaisia suorempia ja täysisärmäisempiä, mutta puun laadun kannalta ostajat pitivät niitä suomalaisia huonompina. Venäjä onnistui hintoja polkemalla valtaamaan tärkeitä markkinaosuuksia, mikä vähensi tuntuvasti Suomen parruvientiä.
Egyptinparrujen kauppaa harjoittaneet yritykset perustivat 1947 Egyptinparrujen Viejäinyhdistyksen, jossa oli 1950-luvun alussa yhdeksän firmaa. Yhdistys solmi egyptiläisten puukauppiaiden kanssa vientisopimuksen, jonka mukana kaikki parrut hankittiin sen jäsenyrityksiltä, joten sillä oli aluksi monopoli parrujen viennissä. Vuosina 1949-1953 yhdistyksen jäsenyritysten osuus egyptinparrujen kaupasta oli 80 prosenttia. Yhdistystä syytettiin monopolikaupan harjoittamisesta, koska se ei ottanut toimintaansa mukaan uusia jäseniä.
Egypti on pysynyt vuosikymmenet yhtenä Suomen sahatavaran merkittävimmistä vientimarkkinoista. Vuoden 2025 tammi-marraskuussa Egyptiin vietiin Suomesta 1,25 miljoonaa kuutiota sahatuotteita. Pääasiassa vientiin menee mäntysahatavaran alempia laatuja, joita käytetään paikallisesti muun muassa rakennustelineisiin, valumuotteihin ja huonekaluihin.
Heikki Kähkönen
© Punkaharjun Harjutie Oy, Punkaharju 2026.
Lähteitä:
Metsänhoidon ystävien seuran Tapion aikakauskirja 12/1914 ja 5/1924
Metsämies – Metsämiesten Keskusseuran aikakauskirja 6/1924.
Viikkosanomat 27.11.1926
Suomen Ulkomaankauppa -lehti 2/1932.
Suomen Puu – Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen ja Suomen Puuasiamiesyhdistyksen äänenkannattaja 21/1946.
Helsingin Sanomat 5.4.1963.