Punkaharjun äänestäjät tuomitsivat selvin numeroin kieltolain neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 29.–30.12.1931. Äänestäneistä yli kaksi kolmasosaa kannatti kieltolain lakkauttamista. Osanotto kansanäänestykseen oli laimeaa, kuten muuallakin Suomen maaseudulla.
Suomessa oli vuosina 1919–1932 voimassa kieltolaki, joka kielsi alkoholia sisältävien aineiden maahantuonnin, valmistuksen ja myynnin muihin kuin lääkinnällisiin, teknisiin tai tutkimuksellisiin tarkoituksiin. Tarkoituksena oli vähentää alkoholinkäyttöä sekä siitä aiheutuneita ongelmia.
Kieltolaki säädettiin 1.6.1919 lähes täysraittiiseen valtakuntaan. Lain astuessa voimaan me suomalaiset kuuluimme vähiten väkijuomilla päätään sekoittaviin Euroopan kansoihin. Alhainen kulutus johtui käytännössä siitä, että maailmansodan puhjettua 1914 senaatti kielsi kaiken väkijuomien jakelun lukuun ottamatta anniskelua ensimmäisen luokan ravintoloissa. Toisin sanoen Suomessa oli lähes täydellinen kieltolaki jo viisi vuotta varsinaisen lain astumista voimaan.
Kieltolaki opetti suomalaiset juomaan viinaa mietojen juomien sijaan.
Kieltolaki sekä siihen liittynyt kymmenien vuosien puritaaninen keskustelu saivat aikaan sen, että suomalaiset siirtyivät juomaan mietojen alkoholijuomien sijasta laittomasti valmistettuja ja maahantuotuja viinaksia, eritoten Saksasta, Puolasta ja Virosta salakuljetettua pirtua. Kansa ei lakia hyväksynyt eikä sitä kunnioittanut.
Kieltolain aikana alkoholin kulutus kasvoi vuosi vuodelta. Alkoholin laiton maahantuonti ja myynti suorastaan rehottivat. Juopottelu yleistyi, väkivalta ja yleinen turvattomuus lisääntyivät sekä tavat raaistuivat.
Poliittiset päättäjät huomasivat, että kieltolaki aiheuttaa enemmän ongelmia kuin tuo hyötyjä. Sen lisäksi valtio kaipasi kipeästi alkoholista saatavia verotuloja.
Kieltolaki kumottiin kansanäänestyksellä 29.–30.12.1931. Punkaharjulaisista 68 prosenttia sanoi ei kieltolaille. Lain jatkumista kannatti 28 prosenttia. Kolme prosenttia äänestäneistä oli ns. Björkenheimin linjalla eli kannatti mietojen juomien myynnin sallimista.
Alle puolet äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Punkaharjulla äänestyspaikkoina olivat kunnantalo Punkasalmella sekä Kulennoisten, Putikon ja Vaaran kansakoulut. Äänioikeuden ikäraja oli 24 vuotta. Naisille ja miehille oli eriväriset liput.
Osanotto kansanäänestykseen oli koko maassa laimeaa varsinkin maaseudulla, jossa äänesti vain 42 prosenttia äänioikeutetuista. Kaupungeissa luku oli 54 prosenttia. Punkaharjulla äänioikeutettuja oli 1724, mutta ääniä annettiin vain 824 eli 47 prosenttia äänestäjistä kävi uurnilla.
Varsinkin naiset olivat laiskoja äänestäjiä. Punkaharjun naisten äänestysprosentti oli vain 35, mutta miehillä se kohosi lähes 63:een. Miesten äänestysprosentti oli Säämingin (69 %) ja Savonlinnan (65 %) jälkeen Mikkelin läänin kolmanneksi korkein.
Punkaharjun paikallishistorian kannalta mielenkiintoinen yksityiskohta on, että vuonna 1925 puolustusministerinä ollut tehtailija ja Ab Tornatorin toimitusjohtaja Aleks. Lampén sekä Takaharjun parantolan ja Lääkäriseura Duodecimin perustaja, lääkäri Matti Äyräpää liittyivät näkyvien kieltolakia vastustavien poliitikkojen, teollisuusjohtajien sekä lääketieteen ja kulttuurielämän vaikuttajien joukkoon.
Lampén ja Äyräpää olivat mukana 80 ”tunnetun kansalaisen” ryhmässä, jonka jäsenet allekirjoittivat kieltolain vastaisen julistuksen eduskuntavaalien alla 1927. Manifesti julkaistiin Täyskiellottoman kansanraittiuden edistämisliiton lehdessä Täyskiellottomien airut sekä muutamissa sanomalehdissä. Allekirjoittajiin kuului myös Savonlinnan pormestari August Hietaro.
Maakuntalehdet kannustivat ihmisiä vaaliuurnille.
Suomi ajautui 1920-luvun lopulla taloudelliseen lamaan. Kieltolaki tuli kalliiksi valtiolle, joka kaipasi kipeästi lisää verotuloja. Lain vuoksi laskettiin valtion menettävän miljoonia markkoja taivaan tuuliin.
Kokoomuksen Savonmaa kannatti kieltolain lakkauttamista. Lehden mukaan kansanäänestys ei ollut raittiuskysymys, vaan kieltolain purkaminen ja sen myötä voimaantuleva uusi väkijuomalaki toisivat merkittäviä verotuloja valtiolle sekä vähentäisivät laittomiin alkoholijuomiin liittyvää rikollisuutta ja väkivaltaa.
Puolueena kokoomus oli kääntynyt kieltolain kannattajasta vastustajaksi 1930-luvulle tultaessa. Kieltolakikanta kuitenkin aiheutti ristiriitoja kokoomuksen sisällä, sillä ehdottomalle myynti- ja anniskelukiellolle löytyi puolueessa kannattajia.
Maalaisliiton Itä-Savo korosti, että kyseessä oli omantunnon kysymys eli kansalaisten tuli saada itse päättää asiasta ilman puolueen antamia ohjeita. Maalaisliiton puoluejärjestöjen piti toimia raittiustiedon ja -valistuksen levittämiseksi sekä pyrkiä ehkäisemään jäsentensä keskuudessa kaikki kieltolakia koskevat rikkomukset. Puolueelle kieltolaki heijasti ideaalista talonpoikaisuuden siveellisyyttä sekä siihen liittynyttä sosiaalisen aseman parantamista.
SDP oli toinen eduskunnan merkittävistä kieltolakipuolueista. Sosialidemokraateille kieltolaki oli vahvasti perinteeseen ja ideologiaan liittyvä kysymys. Mikkelissä ilmestynyt Vapaus-lehti muistutti, että SDP oli alusta pitäen ottanut ohjelmaansa kieltolain ja että vanhoja puolueen hyväksymiä periaatteita ei tulisi hylätä kansanäänestyksessä. Tärkeintä oli kuitenkin käydä äänestämässä.
Eduskunta vahvisti uuden väkijuomalain helmikuussa 1932. Valtion omistama Oy Alkoholiliike Ab avasi myymälänsä 5.4.1932 klo 10. Samalla lakkasi liki 13 vuotta kestänyt kieltolaki. Suomen kaupungeissa ja Rovaniemen kauppalassa aloitti toimintansa 58 pitkäripaista. Numerosarjasta 5-4-3-2-1-0 (5.4.32 kello 10) tuli samalla meille suomalaisille yksi helpoimmin muistettavista luvuista.
Lue myös:
10.5.2024 Julkijuopottelua ja raittiusvalistusta Punkaharjulla 100 vuotta sitten – linkki
Pääkuvassa kieltolakiäänestys eduskuntatalossa 30.12.1931. Kuva: Hugo Sundström, Museovirasto.
