Suojeluskunta näytteli merkittävää roolia sekä arjessa että juhlassa Punkaharjulla 1920–1930-luvuilla. Suojeluskuntaan ja sen tukijoihin kuului keskeinen joukko kunnan, seurakunnan ja talouselämän vaikuttajia sekä maatalouden harjoittajia. Myös kauppiaat ja rautatieasemien virkamiehet olivat ahkerasti mukana. Punkaharjun suojeluskunnan lipun vihkimisestä tulee itsenäisyyspäivänä 6.12.2025 kuluneeksi 100 vuotta.
Suojeluskuntatoiminta Kerimäen kunnan alueella alkoi jo ennen sisällissotaa. Kylissä perustetut suojelusryhmät kokoontuivat aluksi palokuntien nimellä. Niiden keskeisenä tehtävänä oli tulipalojen sammuttamisen sijaan vastata yhteiskuntarauhan säilyttämisestä.
Kulennoisissa ”palokunta” perustettiin heinäkuussa 1917. Muutama viikko myöhemmin Vaaran kylällä perustettiin Voimistelu- ja urheiluseura Vaaran Urheilijat, jonka jäsenet lupasivat ”määräyksen saatuaan tarvittaessa taistella ase kädessä”.
Punkasalmella suojeluskunnan käynnistäjänä oli alun perin savonlinnalainen liikemies ja kauppias Lauri Lipponen, joka oli taustaltaan Venäjän armeijan entinen vääpeli. Hän houkutteli nuoria miehiä mukaan sekä keräsi varoja aseiden ja muun materiaalin hankkimista varten. Lipposen mukana puuhasivat mm. maanviljelijät Taavetti Silvennoinen ja Risto Silvennoinen sekä insinööri ja kattopäretehtailija Viktor Sandberg.
Punkaharjun kunta itsenäistyi Kerimäestä vuoden 1924 alusta. Suojeluskunnan toiminta itsenäisenä alkoi Hotelli Finlandiassa pidetyn perustavan kokouksen jälkeen 1. helmikuuta 1924. Punkaharjun ja Kerimäen suojeluskunnat kuuluivat Mikkelin suojeluskuntapiirin VII alueeseen, jonka päällikkönä toimi reservin vänrikki Svante Koponen yhdentoista vuoden ajan 1923-1934.
Suojeluskunta oli alusta asti sotilaallinen ja kansalaisten puolustuskuntoa ylläpitävä järjestö. Vaikka kyseessä oli periaatteessa vapaaehtoinen maanpuolustuksellinen organisaatio, suojeluskunnat olivat lainsäädännöllisesti osa Suomen puolustusvoimia. Jäseniksi otettiin 17 vuotta täyttäneitä miehiä, joiden poliittista luotettavuutta laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan ei tarvinnut kyseenalaistaa. Jäseneksi pääsi vain vannomalla valan.
Ennen kaikkea suojeluskunnat toimivat maan sisäpoliittisen kontrollin välineinä paikallisella tasolla. Punkaharju ei tehnyt tässä suhteessa poikkeusta muista Itä-Suomen maaseutupitäjistä. Paikkakunnalla sata vuotta sitten toimineista järjestöistä ja yhdistyksistä suojeluskunta oli ehdottomasti merkittävin, vaikutusvaltaisin ja näkyvin.
Itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta 1925 muodostui Punkaharjun suojeluskunnalle suuri juhlapäivä.
Jo aamuyhdeksältä itsenäisyyspäivänä suojeluskuntalaiset kokoontuivat rataesimies Matti Debnerin asunnolle, jossa Lotta Svärd -yhdistys tarjosi paikalla olleille aamukahvit. Debnerin talolta suojeluskuntalaiset lähtivät klo 9.40 marssien sotilaallisena osastona Punkaharjun kirkkoon, joka oli somistettu juhlavasti havuin ja köynnöksin. Jumalanpalveluksen yhteydessä pastori Yrjö Airola piti henkevän ja maanpuolustushenkisen juhlasaarnan. Kirkkokuoro esitti hengellisiä lauluja kanttori Oskari Järvelän johdolla.
Jumalanpalveluksen päätyttyä kello 12 suojeluskuntalaiset asettuivat riviin kirkon edustalle. Tilaisuuden aluksi sekakuoro lauloi hengellisen laulun opettaja Artturi Niemen johdolla. Lotta Svärd -yhdistyksen puheenjohtaja Kerttu Latvala sekä lotat Seppänen ja Veikkola luovuttivat lottien lahjoittaman Punkaharjun suojeluskunnan virallisen lipun aluepäällikkö Koposelle. Rouva Latvala piti luovutuksen yhteydessä puheen lipun merkityksestä. Hän kannusti suojeluskuntalaisia yksimielisyteen sekä pitämään lippunsa puhtaana ja tahrattomana.
Punkaharjun suojeluskunnan lipun on suunnitellut taiteilija Toini Kallio. Muiden suojeluskuntien lippujen tapaan se on lähes neliönmuotoinen. Mitat ovat 161 x 134 cm. Lipun jäljennöksen on piirtänyt aluepäällikkö Koponen. Vihkimistilaisuudesta raportoinut Itä-Savo kuvaili lippua ”erittäin kauniiksi ja siniselle silkille seudun luontoa lupaavasti koristeommelluksi”.
Pastori Airola suoritti lipun varsinaisen vihkimisen. Lehtietojen mukaan hän piti seremonian yhteydessä jo toisen ”kauniin ja vaikuttavan puheen”. Lipun vihkimisen jälkeen suojeluskuntalaiset järjestäytyivät kirkonmäellä paraatiin, jonka komentajana toimi aluepäällikkö Koponen. Paraatiin osallistuivat myös Kerimäen suojeluskunnan osasto lippuineen sekä lottien rivistö.
Paraatin päätyttyä suojeluskuntalaiset marssivat yhtenä osastona Punkasalmen asemalle, jonne iltapäiväjunalla saapui Mikkelin suojeluskuntapiirin päällikkö, jääkärikapteeni Onni Purhonen. Asemalta marssirivistö jatkoi matkaansa Putikon nuorisoseurantalolle Palomäelle, jossa alkoi päivän kohokohdaksi muodostuneet kansallispäivälliset.
Palomäen nuorisoseurantalon kansallispäivällisille osallistui Itä-Savon mukaan 175 henkeä.
Päivällispuheen piti Kerimäen sk:n esikunnan jäsen Taavetti Silvennoinen, joka kertoi Punkaharjun suojeluskunnan vaiheista kahden toimintavuoden ajalta. Piiripäällikkö Purhonen piti Lotta Svärd -yhdistyksen jäsenille puheen, jossa hän kiitti lipun lahjoituksesta ja itsenäisyyspäivän järjestelyistä sekä korosti maanpuolustuksen merkitystä.
Päivällisen jälkeen alkoi varsinainen iltajuhla, jonka alussa opettaja Pehr Talvenheimo, rautatievirkailija Talvenheimo sekä sähköttäjä Eero Takkinen esittivät pianolla ja kahdella viululla 30-vuotisen sodan marssin. Alilääkäri M. Seppä lausui V. A Koskenniemen runot Leijonalippu ja Vapaudelle. Punkaharjun kunnanvaltuuston puheenjohtaja, tohtori Mikko Saarenheimo, kertoi puheessaan Punkaharjun seudun historiasta aina 1500-luvulta lähtien. Juhla päättyi yhteysesti laulettuun Maamme-lauluun.
”Ilta kului isänmaallisen innostuksen ja lujan yhteenkuuluvaisuudentunnon vallitessa ja jätti läsnäolijoiden mieliin valoisan ja lämmittävän muiston”, kirjoitti tilaisuudesta Savonmaa.
”Tulkoon erikoisella kiitoksella mainituksi Punkaharjun Lottien suuriarvoinen ja kauniita tulokisa tuottanut työ tämän juhlapäöivän valmisteluissa”, kiitti puolestaan Itä-Savo.
Lotta Svärd -järjestö rakennettiin suojeluskuntien mallin pohjalta tukemaan maanpuolustuksellista toimintaa.
Lotta Svärd -järjestön perustaminen liittyy kiinteästi suojeluskuntiin. Lottatoiminnan alkuperäisenä tarkoituksena oli suojeluskuntien tukeminen aatteellisesti ja avustaminen käytännön tehtävissä. Taustalla oli naisten osallistuminen vuoden 1918 sisällissotaan, jossa he toimivat muonittajina, majoittajina, varusteiden huoltajina sekä huolto- ja lääkintätehtävissä. Pieni osa naisista oli jopa mukana rintamalla.
Lotaksi hakeutuvan tuli saada kahden tunnetun ja luotetun henkilön suositus. Hakijan piti olla 17 vuotta täyttänyt, hyvämaineinen ja hänet tuli tuntea sitoutumisesta laillisen yhteiskuntajärjestyksen kannattamiseen. Hyväksytyn tuli täyttää käytännön työvelvollisuus.
Järjestöön liittymiseen innostivat aatteellisten syiden lisäksi Lotta Svärdin tarjoama käytännön toiminta ja harrastusmahdollisuudet, jotka olivat moneen muuhun järjestöön verrattuna monipuoliset. Erityisen suosittua se oli juuri maaseudulla ja paikkakunnilla, joissa harrastusmahdollisuuksia oli muutoin niukalti.
Savonlinnassa suojeluskunta oli kääntynyt jo syksyllä 1919 maanpuolustusta harrastavien naisten puoleen. Savonlinnan suojeluskuntatalolle kokontui 7.10.1919 noin 40 naista perustamaan pääkaupungissa toteutetun mallin mukaisesti Lotta Svärd -yhdistystä. Samana vuonna perustettiin Kerimäen lottayhdistys.
Kulennoisiin perustettiin oma Lotta-osasto vuonna 1920. Punkaharjun Lotta Svärd -yhdistys perustettiin itsenäisen suojeluskunnan tapaan alkuvuodesta 1924. Omat Lotta-osastot toimivat Kulennoisten ohella Putikossa ja Vaarassa.
Punkaharjulla lottien toimintaan osallistui suojeluskuntalaisten puolisoita, lähisukulaisia ja muun muassa opettajia. Lotat järjestivät runsaasti iltamia, ompeluseuroja ja muita tilaisuuksia. Rahaa kerättiin arpajaisilla ja myyjäisillä omaan ja suojeluskunnan toimintaan. Punkaharjun lotilla oli myös oma laulukuoro.
Suojeluskunnan näyttävä lipun vihkiminen Punkaharjun kirkonmäellä herätti arvostelua.
Itsneäisyyspäivän alla 4.12.1925 käytiin kunnallisvaalit, joissa porvarit menettivät Punkaharjulla yhden paikan sosialisteille. Uuden valtuuston jäsenistä kahdeksan edusti porvareita ja seitsemän sosialisteja. Aiemmin valtasuhteet olivat porvareille 9-6. Vaalikamppailu oli tuoreessa muistissa ja poliittisten vastustajien toimintaa arvosteltiin hyvin herkästi.
Sosialidemokraattisen Vapaus-lehden nimimerkki Kirkkomies oli seuraamassa suojeluskunnan lipun vihkimistä. Hän ja raportoi lehdessä otsikolla Terveisiä Punkaharjun kirkosta (14.12.1925).
Kirkkomäelle noustessa kuului jo sotilaallisia komentosanoja kirkon rappujen edustalta ja päästyäni lähemmä näin joukon formupukuisia miehiä kivääri kädessä tekevän haparoivia liikkeitä. Tajuttuani selvemmin näkemäni ja kuulemani luulin että jokos nyt on syttynyt aseellinen sota kirkon ja sen sarvipään välillä.
Kirkossa näin taas uusia ja outoja järjestelytapoja käytettävän. Ihmisten ei annettu istua alttarin puoleisille penkeille, vaan häädettiin ne niistä pois, jos kuka niihin sattui menemään. Sitten tuli ulkoa se formupukuinen leimoilla merkitty joukko, joka täytti kirkossa ne tyhjät paikat, joista omissa housuissaan olevat kirkkomiehet oli pois häädetty.
Huomasin että Herran huoneessa oli otettu käytäntöön karsinajärjestelmä, jossa leimatut ja ei leimatut ihmiset olivat sekoittamattomina. Kumpaisetko lienee olleet vuohia ja kumpaisetko lampaita, siitä ei pastori saarnassaan sanonut.
Syvennyin vasten tahtoani erinäisiin ristiriitaisiin mietteisiin m.m. kirkkomäellä paraatia pitävän suojeluskunnan tarkoituksesta. Ajattelin, että liekkö tarkoitus tänä nykyisenä maailman pahuuden aikana käyttää suojeluskuntia kirkon puolustamiseksi sitä sarvipäätä vastaan, koskapa suojeluskuntien paraatit, lippujen vihkiäiset y.m. suoritetaan kirkonmenojen yhteydessä.
Kuulutuksien yhteydessä mainittiin, että suojeluskunnan lipun vihkiminen toimitetaan kirkonmenojen loputtua kirkon ulkopuolella. Miksi ei sisällä alttarilla kuten muutkin vihittävät? Sitten alkoi vihkiminen paraatimaisin asennoin. Ensin puhui Lottien päähenki ja puheesta ilmeni, että lippu oli Lottien tekemä lahjaksi suojeluskunnalle.
Aluepäällikö käänteli ja komenteli paraatia kuten kalanpaistaja kalavarrasta, että se joka puolelta kypsyisi. Vihkimäpuheen piti kirkon päämies eli pastori mainiten m.m., että tämän lipun alle on kokoontuneet ainoastaan ne isänmaata rakastavat kansalaiset, ikäänkuin ne eivät rakastaisi isänmaata, jotka eivät ole tulleet tämän lipun alle eivätkä katso tätä kyläsotalaitosta tarpeelliseksi.
Loppurukoussanoissa taas pyydettiin korkeimman suojelusta kaikille, mutta etenkin ja erikoisesti suojeluskuntalaisille. Niin, että jos Jumalan suojelus ei kaikille riittäisi, niin kunhan vain nuo aseelliset joukot saisi suojeluksen!
Näissä mietteissä tunsin itsenikin syylliseksi siihen, että kaikkein kalleimpani kuin uskontoni yhteydessä ja ollessani kirkon jäsenenä tulen senkautta kannattamaan sotalaitospalvontaa, joka olisi pidettävä erillisenä maallisena asiana. Kirkon olisi erottava siitä taikka minun on muuten erottava kirkosta!
Heikki Kähkönen
toimittaja, tietokirjailija
Lähteet:
Sanomalehdet: Itä-Savo, Savonmaa ja Vapaus.
Jukka A. Torvelainen: Kotikontuja tervehtien – Savonlinnan seudun suojeluskuntien ja Lotta Svärd -osastojen historia, 2007.
Kari Selén: Sarkatakkien maa. Suojeluskuntajärjestö ja yhteiskunta 1918–1944, 2001.
Pentti Pirhonen: Suojeluskunnat ja Lotta Svärd, 1979.
Lauri Pohjannoro: Vanhan Kerimäen historia II, 1990.
Heikki Kähkönen: Harjutie-fi-verkkosivut, artikkelit:
Suojeluskunta vallan ytimessä uuden kunnan hallinnossa – Punkaharju 100 vuotta (1.2.2024). Linkki artikkeliin.
Suojeluskunta ja lotat vastasivat Punkaharjun kunnan ensimmäisistä itsenäisyyspäivän juhlista 100 vuotta sitten (5.12.2024). Linkki artikkeliin.
