Punkaharjun ohitustie on ollut virallisesti käytössä 50 vuotta. Puruveden rantaa pitkin kulkevan tien vihkiäisjuhlaa vietettiin 18. lokakuuta 1976. Ohitustien suunnitteleminen alkoi jo 1930-luvun alussa. Tien rakentamisen myötä rautatie- ja maantieliikenne siirtyivät omille silloille Punkasalmessa ja Tuunaansalmessa. Uutta tietä rakennettiin kaikkiaan kahdeksan kilometriä. Hanke maksoi yhteensä 28 miljoonaa markkaa.
Savon tie- ja vesirakennuspiirin piiri-insinööri Villiam Forss teki vuoden 1932 alussa esityksen Punkaharjun harjutien rauhoittamisesta matkailua varten. Forssin mukaan harjutietä käyttivät Tornatorin, Enso-Gutzeitin, Kaukaan, Ahlströmin ja Halla Oy:n sekä muiden teollisuusyritysten raskaat ajoneuvot, minkä vuoksi liikenne kapealla ja mäkisellä tiellä oli välillä aivan jumissa.
”Tämän vuoksi pitkin Punkaharjun harjannetta kulkeva, paikoitellen jopa kolme metriä kapea ja mäkinen, valtamaantie ei enää kykene tehtäväänsä kunnolla täyttämään. Samalla harjulla jalkaisin kulkevat matkailijat ovat alituiseen hengenvaarassa joutua autojen alle sekä niiden nostattamat yhä uudistuvat pölypilvet tekevät maisemien ihailemisen sietämättömäksi ja melkein mahdottomaksi”, Forss perusteli ehdotustaan.
Jo hevosella kulkemisen aikaan vanha harjumaantie oli osoittautunut osan vuodesta kulkukelvottomaksi. Talvella täytyi paikoin ajaa jäätä pitkin. Kun autojen määrä lisääntyi, kelirikon sattuessa harjutietä pitkin oli lähes mahdotonta päästä eteenpäin, ja maantieliikenne Savonlinnan ja Viipurin pysähtyi välillä kokonaan. Vuonna 1926 tielle oli määrätty nopeusrajoitukseksi 15 kilometriä tunnissa.
”Tässä ei ole kysymys vain kaupunkien välisestä liikenteestä Viipurista Savonlinnaan ja päinvastoin, vaan lisäksi on kyse lähiseutujen eduista. Säämingin, Punkaharjun ja Kesälahden kunnat ovat joutuneet osittain eristetyksi Savonlinnasta, joka on heidän lähin kaupunkinsa ja kaupallinen keskuksensa”, Forss selitti.
Vuoden 1932 suunnitelmassa maantieliikenne oli tarkoitus ohjata kulkemaan harjun ohi Laukansaaren kautta.
Tieinsinööri Forss päätteli, että mäkinen ja kapea harjun länsiosa teki mahdottomaksi maantien leventämisen kulkemaan harjua pitkin. Hän suunnitteli kokonaan uuden tien, joka alkaisi Tuunansalmen sillalta ja menisi rautatien eteläpuolista vierustaa pitkin suurta leikkausta leventämällä. Käytännössä tie olisi kulkenut nykyisen Finlandian ja Luston risteyksen kautta Punkaharjun asemalle (nyk. Luston seisake).
Punkaharjun aseman jälkeen suunnitelma jatkui pitkin rautatien eteläpuolista sivustaa (nyk. Kotilahdentie) Laukansaaren kylän poikki ja ylitti sen jälkeen Laukanlahden kulkien radan viertä. Palovartijan talon kohdalla eli heti Pöllänlahden jälkeen tie olisi yhtynyt varsinaiseen harjutiehen.
”Tällä suunnalla tulisi valtamaantie kulkemaan suurimmalta osalta tasaista maastoa pitikin. Laukanlahden poikki kulkevan ratapenkereen levitykseen tarvittava täytemaa saataisiin sopivasti Tuunansalmen lähellä olevasta leikkauksesta. Siihen tehtävä silta taas ei tulisi kuin 10 metrin pituiseksi, ellei rautatiesiltaa katsottaisi voitavan sovittaa ja sallia myöskin ajoliikenteen tarpeiksi junien harvalukuisuuden vuoksi”, tieinsinööri Forss suunnitteli.
Tiesuunnitelma oli esillä Länsi-Savo-lehdessä kesällä 1932. Lehden mukaan piiri-insinöörin tekemä onnistunut aloite vapauttaisi Punkaharjun sen kauneimmalta osaltaan kaikesta auto- ja hevosliikenteestä ja säilyttäisi harjualueen luonnonkauneutensa ansiosta maamme ensimmäisenä nähtävyytenä.
Punkaharjun kunnanvaltuusto vastusti tien linjaamista Laukansaaren kautta.
Punkaharjun kunnanvaltuusto asettui kuitenkin keväällä 1932 vastahankaan. Valtuusto kannatti periaatteessa ajatusta harjutien säilyttämisestä matkailulle, mutta vastusti kokonaan uuden tien rakentamista Laukansaaren kautta.
Sen sijaan valtuusto ehdotti toista linjausta, joka olisi kulkenut pitkin Punkaharjun pohjoissyrjää lähellä Puruveden rantaa. Se ei puolestaan sopinut Mikkelin läänin maaherralle Albin Pulkkiselle, joka kävi paikan päällä tutustumassa erilaisiin tievaihtoehtoihin. Valtioneuvostolle lähettämässään kirjelmässä Pulkkinen ei pitänyt Punkaharjun kunnanisien ideaa järkevänä.
”Tien muuttaminen harjun syrjään mielestäni turmelee harjun luonnontilaa ja käytännössä tekee useimmille matkailijoille mahdottomaksi päästä ihailemaan sitä näköalaa, joka itse harjulta aukenee”, Pulkkinen perusteli.
Valtioneuvosto ei tehnyt vielä 1932 päätöstä Punkaharjun ohitustiestä. Monien vaiheiden jälkeen tiepiiri ja valtionhallinto päättivät, että ohitustien suunnitelmat laitetaan mappiin huilaamaan. Tieinsinööri Villiam Forss ei siitä lannistunut. Uusi tie tarvittiin Punkaharjulle joka tapauksessa. Niinpä hän jatkoi sinnikkäästi tien parantamisen pohtimista.
Vuoden 1936 lopussa tiepiirissä valmistui suunnitelma Punkaharjun harjualueen tieolojen perusteelliseksi parantamiseksi. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö vahvisti suunnitelman, jonka mukaan tie tulisi kulkemaan harjun päällä. Savonlinnan suuntaan ajettaessa uusi tie laskeutuisi Nervanderin kukkulalta alas ohittaen Valtionhotellin pohjoispuolelta. Lisäksi tiehen tehtiin oikaisu Pöllänlammen poikki.
Harjutien perusparannus käynnistyi syksyllä 1937 ja oli valmis kesällä 1939. Auto- ja hevosliikenne siirtyivät Punkasalmessa ja Tuunaansalmessa rautatiesilloille ja lossit jäivät pois käytöstä. Sillankansien kattaminen mahdollisti ympärivuotisen ajoneuvoliikenteen. Vuonna 1938 harjutielle asetettiin koko matkalle nopeusrajoitus 40 km tunnissa.
Ajatus Punkaharjun ohitustiestä heräsi henkiin 1960-luvulla.
Punkasalmen vaneritehtaan puutavarakuljetusten myötä 1960-luvun puolivälissä liikenne harjutiellä kävi yhä vilkkaammaksi ja vaarallisemmaksi. Tukkirekat sekä kuorma- ja linja-autot kulkivat harjulla henkilöautojen seassa ympäri vuoden. Talvisin jäinen harjutie oli tienkäyttäjille suorastaan hengenvaarallinen. Koska nopeusrajoituksia ei ollut, kapealla tiellä sattui useita kuolemaan johtaneita kolareita.
Vuonna 1968 Punkaharjun kunnanvaltuusto teki TVH:lle aloitteen Punkasalmen ja Tuunaansalmen rautatiesiltojen viereen tehtävien maantiesiltojen sekä kokonaan uuden maantien rakentamisesta. Yli 60 vuotta vanhat rautatiesillat eivät enää kestäneet kasvaneita liikennemääriä ja ne kaipasivat kipeästi uudistamista.
Punkaharjun ohitustien suunnittelu alkoi uudestaan vuonna 1970. Parin seuraavan vuoden aikana tiepiiri teki paikan päällä siltojen paikkatutkimuksia ja laati rakennussuunnitelmia. TVH julkisti suunnitelman Puruveden rantaan rakennettavasta pengertiestä helmikuussa 1972 Punkaharjun kunnantalon ilmoitustaululla.
Suunnitelma noudatti pääpiirteittäin Forssin 40 vuotta aiemmin suunnittelemaa oikaisua Laukansaaren kautta, mutta tie linjattiin kulkemaan radan pohjoispuolella. Samalla tehtiin oikaisu Metsäntutkimuslaitoksen puulajipuiston läpi Tuunaansalmeen. Laukanlahden poikki kulkeva tielinjaus seurasi Puruveden rantaa rautatien vieressä ja veteen pengerrettynä. Tie sulki melkein kokonaan vesiyhteydet Laukanlahdelle ja Pöllänlammille.
Vesihallitus ja Suomen Luonnonsuojeluliitto vastustivat uuden tien suunnitelmia.
Vesihallituksen mielestä suunnitelma oli keskeneräinen, eikä siinä kunnolla osoitettu, että Punkaharjulle edes tarvittaisiin korkealuokkaista ohitustietä. Punkaharjun kyljessä kulkeva tie pilaisi myös maiseman, koska se kulkisi pitkiä matkoja ranta-aluetta pitkin. Lisäksi vesihallitus piti ilmeisenä, että veteen rakennettavat penkereet muodostaisivat harjun kupeeseen suljettuja ja helposti pilaantuvia vesialtaita, joissa vesi ei pääsisi lainkaan vaihtumaan.
Suomen Luonnonsuojeluliitto oli sitä mieltä, että tietä ei pitäisi rakentaa lainkaan. Järjestön mielestä TVH:n suunnitelmassa ei perusteltu riittävästi tien tarvetta. Myös ympäristönsuojelu oli jäänyt huomioimatta. Kaiken lisäksi liittoa närästi, että suunnitelma oli julkaistu kunnantalon ilmoitustaululla. Niinpä luonnonsuojelijat vaativat tien tarpeellisuuden perinpohjaista tutkimista ja saattamista ”salakähmäisestä piilottelusta julkisuuteen”.
Vastustamisesta huolimatta Luonnonsuojeluliitto laati oman vaihtoehtonsa tiesuunnitelmasta. Sen mukaan Pöllänlammet olisi pitänyt jättää koskemattomiksi. Tie olisi seurannut tiiviisti rautatien linjaa Laukansaareen asti ja vanha harjutie olisi voitu kapeimmilta osin sulkea autoliikenteeltä kävelytieksi.
Punkaharjun silloiset päättäjät, valtuuston puheenjohtaja Pentti Himanen (kok.) ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Martti Rinkinen (sd.), kertoivat myöhemmin Puruvesi-lehdessä, että tiesuunnitelman vastustus oli välillä jopa kiivasta. Valtuutettuihin yritettiin vaikuttaa monin keinoin.
”Se ei kuitenkaan vaikuttanut päätöksentekoon. Tie tuli. Maisema ei mennyt pilalle ja herkkä harjuale rauhoittui rekka- ja muulta liikenteeltä. Kukaan ei halua enää entiseen”, Rinkinen ja Himanen sanoivat. (Puruvesi 26.12.2006)
Oma kiistansa syntyi myös uudeksi hautausmaaksi suunnitellun Pusumäen soraharjun ajamisesta ohistustien täytemassoiksi. Osa Pusumäen sorasta ajettiin tienpohjaksi ja loput käytettiin mm. Punkasalmen aseman ratapihan nostamiseen liki parilla metrillä. Punkaharjun seurakunta myi omistamastaan Pusumäestä 400 000 kuutiota soraa TVH:lle 120 000 markalla. Kaupasta valitettiin tuomiokapitulille, joka joutui keskeyttämään soranoton väliaikaisesti kaupoista tehtyjen valitusten selvittämiseksi.
Yli 25 miljoonan markan maisematie rakennettiin kolmessa vuodessa.
Punkaharjun ohitustien ja neljän sillan rakennustöihin päästiin kesällä 1973 aloittamalla uittoväylien ruoppaukset Punkasalmen tulevien siltojen alta. Kaikkien rakennustöiden laskettiin kestävän runsaat kolme vuotta eli syksyyn 1976 saakka. Parhaimmillaan tien rakentaminen työllisti yli 100 työmiestä. Punkaharjun maansiirtourakoitsijoille ja kuorma-autoyrittäjille työmaa toi kaivattua työtä moneksi vuodeksi. TVH perusti Sanskin monttuun nykyisen Riitek Areenan kohdalle tukikohdan sekä tienrakentajia varten parakkikylän, jota punkasalmelaiset kutsuivat Intiaanikyläksi.
Puruveden rantaan tehdyn pengerrystien pituus oli valmistuttuaan reilut 3,5 kilometriä. Uutta maantietä tehtiin 8 kilometriä. Maata jouduttiin ajamaan tien pohjaksi puoli miljoonaa kuutiota. Soraa kärrättiin Pusumäestä tuhansia autokuormia. Punkaharjun seurakunta teki sorakaupoissa hyvän tilin ja perusti soranottopaikalle uuden hautausmaan ohitustien valmistuttua.
Tie valmistui vaiheittain. Kesällä 1975 keskeneräinen ohitustie oli kuukauden käytössä vilkkaimman matkailusesongin aikaan. Punkasalmen maantiesilta otettiin käyttöön 6.10.1975. Samalla alkoi vakituinen liikenne sorapintaista ohitustietä pitkin Punkasalmesta Tuunaansalmeen. Päällystämättömältä tieltä puuttuivat suojakaiteet ja nopeusrajoitus oli vain 50 kilometriä tunnissa.
Tuunaansalmen maantiesilta avattiin liikenteelle runsaat neljä kuukautta myöhemmin 19.2.1976. Samalla vanhalla rautatiesillalla loppui vartiointi ja opasteet poistettiin. Tuunaansalmen silta ei ollut vielä kokonaan valmis, sillä ramppien ja sillankannen asvaltointeihin päästiin vasta seuraavana kesänä yhä aikaa ohitustien päällystämisen kanssa.
Tieosuudelle tuli kaikkiaan viisi siltaa. Punkasalmen maantiesilta oli pituudeltaan 147 metriä. Tuunaansalmen sillan pituus oli 63 metriä ja Laukanlahden sillan kymmenisen metriä. Punkasalmen rautatiesilta otettiin käyttöön 4.11.1976. Sen pituus oli 108 metriä. Tien pohjoispäässä yhteys harjulle nostettiin radan yli kulkevalle sillalle. Punkasalmen puoleiseen eteläpäähän rakennettiin tasoristeys.
Maantiesillat valettiin betonista ja niiden urakoitsijana oli Oy Finnbetoni Ab. Tuunaansalmen rautatiesillan valmistuminen viivästyi pahasti syksyllä 1974 rakenteilla olleen sillan sortumisen vuoksi.
Maantie- ja rautiesiltojen kustannukset olivat reilut 13 milj. markkaa. Tieurakan kokonaiskustannukset nousivat 28 miljoonaan markkaan (n. 25 milj. euroa).
Punkasalmen ohitustien avajaisia juhlittiin 18.10.1976. Tien avasivat virallisesti liikenneministeri Ragnar Granvik (r.) ja Mikkelin läänin maaherra Viljo Virtanen. Tilaisuutta olivat juhlistamassa Punkaharjun soittokunta sekä satamäärin yleisöä.
Heikki Kähkönen / Punkaharjun Harjutie Oy
Lähteitä:
Savonmaa 6.2.1932, 10.12.1932
Itä-Savo 24.3.1932, 13.12.1932, 19.10.1976
Länsi-Savo 2.7.1932
Helsingin Sanomat 29.5.1968, 3.2.1972, 29.7.1973, 15.10.1976
Puruvesi 9.10.1975, 20.2.1976, 28.12.2006
